Liian kauan yksin

nettideitti

Kun parisuhdetta ollaan laittamassa viimeisen kerran nippuun ja päässä kaikuu Roope Salminen jankuttamassa "...ei ikinä enää, ei ikinä..." vaikkakin toisessa tarkoituksessa, ei ehkä tule mieleenkään, että joskus saattaisi vielä kaivata toista ihmistä rinnalle. Pyhät päätökset ikisinkkuudesta kaikuvat ilmoille ja mielessä viriää lupaus ottaa elämästä kaikki ilo irti. Kootaan kaverit yhteen, suunnistetaan baariin ja kumotaan kaikki mahdolliset shotit ja yhden illan huvit, jotka siihen hätään löytyy.

Sinkkuilu on hauskaa tiettyyn pisteeseen saakka, mutta viimeistään syksyn pimeiden iltojen ja talven kylmien aamujen saavuttua alkaa vapaana oleva kainalopaikka tuntua varsin houkuttelevalta ajanviettopaikalta. Jos kuitenkin talvesta on selvinnyt vielä suhteellisen sivein paperin ja houkutuksia on tullut katsottua vain Temptation Islandin muodossa telkkarista, viimeistään kevät, luonnon herääminen ja lisääntynyt valo saa useimman mielen avaamaan oven uutta kumppania koskeville ajatuksille. Jos ei siihen hätään ole kerennyt uutta varteen otettavaa ihastusta ilmestyä maisemiin, saattaa jokainen, jolla on pulssi, tuntua yht'äkkiä todella hyvältä vaihtoehdolta. Jopa se naapurin setä, joka on tavallisesti näistä ajatuskuvioista pois suljettu, alkaakin näyttäytyä aivan uudessa valossa. Verkkopaita onkin yhtä seksikäs kuin verkkosukkahousut ja suomiverkkarit vetävät vertoja Bossin puvulle (pukuhan se on verkkapukukin). Pikku hiljaa huomaat kikattelevasi hänen pikkutuhmille jutuille ja tunnet, kuinka itsetuntosi nousee kohisten, kun hän kehuu kaunista hymyäsi.

Koskaanhan ei voi tietää mitä syntyy esimerkiksi kaupan käytävällä tehdystä treffipyynnöstä tai ensitreffeistä alttarilla, mutta jos noin ekstempore-toiminta tuntuu vieraalta, voi ihmisiin tutustua nykyisin myös oman kodin rauhassa. Tinderissä voi suihkia ihmisiä vasemmalle ja oikealle riippuen siitä, miellyttääkö toisen nenän asento vai onko tukka sittenkin väärän värinen. Facebookissa voi tsekkailla kavereiden kaverilistoja, josko sieltä nousisi esiin kiinnostavia tapauksia. Seuranhakupalveluissa voi panostaa kumppanin etsintään ajan kanssa. Pääset kertomaan itsestäsi jo alustavia tietoja ja pääset katsomaan, mitä muut ovat halunneet kertoa itsestään. Muistathan, että noin tekevät muutkin, joten omaan profiiliin kannattaa panostaa. Vaikka näissä palveluissa sanotaan olevan naisten markkinat, itse kehoittaisin olemaan aktiivinen sukupuolesta riippumatta. Uskon, että ne miehet, jotka kirjoittavat profiiliin useamman sanan kuin "Hei." saavat varmasti enemmän kuin yksittäisiä vastauksia.

Vaikka kuinka uudesti syntyneen pelimiehen tai -naisen elämä saattaa houkutella lyhyellä aikavälilllä, jossain vaiheessa saattaa juolahtaa mieleen kaipuu pysyvämmästäkin parisuhteesta. Jos oikeasti haluat löytää uuden kumppanin, raivaa kalenteristasi ja mielestäsi tilaa hänen saapua elämääsi. Käy uusissa paikoissa, uskalla tutustua uusiin ihmisiin ja anna mahdollisuus sellaisellekin, joka ei ensi näkemältä ole sinun "tyyppiäsi". Et voi tietää kuinka hienon ihmisen ohi kävelet, jos et vaivaudu katsomaan väärän värisen villapaidan alle. Sinkkuilua ei myöskään kannata jatkaa liian pitkään, ellei halua viettää elämäänsä yksin. Jos omiin tapoihin kerkeää tottua liikaa, ei välttämättä uuden yhteisen elämän luominen onnistu kovinkaan helposti jos ollenkaan. Myöskin vaatimukset uuden kumppanin suhteen saattavat nousta liian korkealle kenenkään saavutettavaksi, jolloin edessä on takuuvarmasti vain pettymyksiä. Elämä yksin saattaa tuntua helpolta ja mukavalta, mutta pienetkin asiat ovat kaksin verroin hauskempia, kun niitä on joku jakamassa, joten uskallatko sanoa tästä lähtien jokaiselle, ettet ole kiinnostunut vain siksi, että tähän asti vastaan on kävellyt vain vääriä tyyppejä?